SUKAT RUTUSSA JA KYPÄRÄHATTU VINOSSA
SUKAT RUTUSSA JA KYPÄRÄHATTU VINOSSA
Maanantaiaamu ja höyry alkaa
nousta omasta päästä. Olen taas luvannut itselleni viikonloppuna, etten viikko
aamuisin hermostuisi vaan jaksaisin ja ymmärtäisin. Vaatekasa eteisen lattialla
odottaa pukijaansa. Ilmoitan herra yhdeksänvuotiaalle viiden minuutin välein kuinka
paljon on aikaa pukea. Tämä nuori herra kyllä ymmärtää kellon, mutta siirtymätilanne
aamupalalta hampaiden pesun kautta
pukemiseen tuntuu muuttuvan jokaisena aamuna hidastetuksi elokuvaksi. Tuota
elokuvaa olen katsonut jokaisena arkiaamuna jo useamman vuoden ajan ja minua se
kyllä useimmiten ärsyttää ja kyllästyttää varsinkin silloin, kun omaankin
työhön olisi jouduttava. En ole
muutenkaan aamulla parhaimmillani ja niinpä ärsytyksen tunne välittyy myös ääneeni.
Kun vihdoin koululainen on
siirtynyt vaatekasan viereen ja aikaa lähtöön on noin viisitoista minuuttia,
alkaa vaatteiden päälle pukeminen sukkien asennon korjaamisella. Ne olivat
sitten varmaan ainakin kolmannet sukat, jotka menivät varpaista rikki viikon
sisällä sukkia jalkaan vedettäessä.
Jokaisena aamuna pienen miehen varpaat tuntevat uusissa ja vanhoissa
sukissa muhkuja, kuhmuroita tai sauman väärässä kohtaa tai sen reiän, joka tuli
juuri äsken. Tämä sukkataistelu kestää suurimman osan päällepukemisajasta. Eikä
se tähän lopu. Kenkien läpät painavat kurjasti ja ne täytyy asetella aloilleen,
jonka jälkeen kengännauhojen hurja kiristysoperaatio päättää tämän
sukka-kenkä-näytöksen. Tuossa vaiheessa minulla pettää jo hermot ja ilmoitan
kiukkuiseen äänensävyyn, että olemme myöhässä. Paiskaan omat laukkuni autoon ja
menen auton sisälle odottamaan. Lopulta nuori herra saapuu ja istumme muutaman
minuutin hiljaa kumpikin kiukkukäyräämme laskien. Loppumatkasta jo hassuttelemme ja
höpisemme keskenämme kaikenlaisista
asioista. Koulun pihalla saan vielä ihanan halauksen ja suukon juuri ennen
heippaheilutuksia.
Illalla tanssitunneilla
vierestä salista kuuluu musiikkia. Yritämme keskittyä puolisoni kanssa omiin
paritanssiharjoituksiimme. Toisen salin musiikki ja äänet eivät häviäkään
aikuisen miehen kuuloaistimuksista. Hänen on vaikea keskittyä, kun niin monet
äänet sekoittuvat keskenään ja se vaikuttaa siihen, että keskittyminen
herpaantuu, treenit eivät suju ja hyvä fiilis lopahtaa helposti. Aikuisen miehenhän
pitäisi pystyä keskittymään ja sulkemaan ympäristön hälinä ajattelevat monet.
Illalla ennen nukkumaanmenoa
luemme kirjoja tai juttelemme keskenämme. Pienimmäinenkin on meillä innokas ja
melko nopea lukija. Kirja on usein luettu kahdessa illassa. Lukemisen aikana
pikkumies ei kuitenkaan siedä meidän aikuisten hiljaistakaan keskustelua
lähellään. Leikkiessään tai piirtäessään hän saattaa napata yksityiskohtia
muiden puheesta, mutta lukemisen aikana muiden keskustelu häiritsee liikaa ja
keskittyminen on tuolloin mahdotonta. Samainen kuuloaistin herkkyys ilmenee
sekä isällä, että pojalla. Jos tämän perheen vanhimman miehen kuuloaisti
ylikuormittuu vaikkapa päivällä työssä, ilmenee se kireytenä hänen
äänensävyssään, tiukkuutena kommenteissa ja sanallistaminen on silloin enemmän
käskyttävää. Onneksi olemme nykyisin löytäneet koko perheelle sopivia aistien rentoutuskeinoja.
Niistä ehkä tärkein on yhteiset on metsä- ja luontoretket.
Aistiyliherkkyys tai aistiherkkyys ymmärretään ja tulkitaan usein väärin niin, että se olisi pohjimmiltaan käyttäytymisen ja tunnepuolen ongelma ja johon kasvatuksella tai mielenhallinnalla voisi vaikuttaa. Aistiyliherkkyyttä voi esiintyä vain yhden tai laajemmin ueamman aistin kohdalla. Meillä pienimmällä miehellä tämä ilmenee ennen kaikkea kehollisten tuntemuksien ja tuntoaistin voimakkuutena ja ääniherkkyytenä keskittymistä vaativissa tilanteissa. Alle kouluikäisenä poikamme sai muiden aikusten taholta kuulla olevansa nirso tai ronkeli, kue ei syönyt kaikkia erilaisia ruokalajeja. Syömistilanteisiin liittyvät ruuan rakenteen yliaistimukset liittyvät tuntoaistin yliherkkyyteen. Pojallamme tämä oli niitä ensimmäisiä merkkejä, joista sitten oivalsimme mistä onkaan kysymys. Hän vältteli ja kieltäytyi syömästa tiettyjä ruoaka-aineita. Asiasta tietämättömälle tämä oli nirsoilua. Kuinka monen aikuisenkin olen kuullut kertovan siitä, että on joutunut väksin syömään tiettyjä ruoka-aineita lapsena esimerkiksi hoidossa tai koulussa ollessaan. Ruoka-aineisiin ja ruuan rakenteeseen voi siedättää, mutta se tulisi tehdä lapsen ehdoilla pienillä ruokamäärillä kerrallaan. Ei missään nimessä pakottaen.
Aistiyliherkkä siis reagoi
aistimuksiin voimakkaammin, nopeammin ja pidempikestoisemmin kuin se, jolla
tätä herkkyyttä ei ole. Ennen aistiyliherkän lapsen kohdalla saatettiin
ajatella, että lapsi on kuriton tai huonosti käyttäytyvä. Aikuisista taas
ajatellaan, että he käyttäytyvät epäasiallisesti ja eivät ota muita huomioon. Vaikeuksia aistiyliherkkyyden kanssa voi tulla
edelleenkin monessa paikassa kuten koulussa, harrastuksissa ja kyläreissuilla.
Jalkapallossa maalissa oloa välttelevä kaveri on muiden mielestä pelkuri tai
osaamaton nynny. Pallon osuminen kehoon on aistiyliherkälle ihan erilainen
kokemus kuin sellaiselle, jolla tätä aistiherkkyyttä
ei ole. Kun varsinaista lääkärin
diagnoosia ei meillä pojalle tästä aiheesta ole, moni kuittaa edelleen asian
vanhempien ylisuojelun piikkiin. Itse näen asian niin, että ilman
diagnoosejakin tulisi huomioida lapsen ja aikuisenkin erilaisuus ja kunnioittaa
ja tukea häntä omana itsenään omalla kasvun polulla. Siedätystä aistienkin
tasolla tarvitaan, mutta on hyvä muistaa että liika siedätys rasittaa, väsyttää
ja voi johtaa jopa uupumiseen sekä aikuisella että lapsella.
Tulee tässä vielä yksi
lapsuusmuisto mieleen aiheesta. Kun olimme veljeni kanssa alle kouluikäisiä,
veli varmaan korkeintaan kaksi, ilahduin itse talven tultua lumesta ja
pulkkamäestä syksyn pimeyden jälkeen. Pikkuveljelle puettiin päälle monta kerrosta
lämpiä vaatteita ja kypärämyssy. Lopulta
tuo pieni michelinukko jokaisena talviulkoilupäivänä seisoa tökötti ulkona,
itki ja huusi täyttä kurkkua: ”Äiti tuu! Kypärä on vinossa! Äiti tuu! Kypärä on
vinossa!” Ja arvaatte varmaankin, että äitini korjasi kypärän asentoa yhä
uudelleen ja uudelleen jokaisena päivänä, mutta kun se kypärähattu oli aina
vaan vinossa.
Kommentit
Lähetä kommentti