SINISIIPI PERHOSENI

SINISIIPI PERHOSENI  

Tunnen olkapäässäni kevyen kosketuksen. Herään syvästä unesta nopeasti säpsähtäen täysin hereille. Samalla hetkellä aistini terävöityvät ja valpastuvat kuin reviiriään puolustavalla sudella. Nousen sängystä hypähtäen ja tunnistan ikkunasta juuri avautuneiden tuomien voimakkaan ja huumaavan tuoksun. Ulkona sataa vettä. Kuulen korvissani vierestä huoneesta vielä unessa olevan poikani rauhallisen tuhinan ja kohdistan kuuloaistini tietoisesti alakertaan. Tämä aistien ylivirittyneisyys ja valppauden tila tuntuu jokapäiväisen tutulta. Tätä tilaa, kun on jatkunut jo reilun vuoden. 

- Se aika taitaa olla nyt lähellä. Jaksatko nousta? kuulen äitini sanovan samalla, kun hän avaa huoneen ikkunaverhot. 

Veljen ei vielä tarvitse herätä. Olimmehan illalla valvoneet taas niin pitkään ja hiljaisissa mielissämme pohtineet ääneti jokainen: Miltä se viimeinen aamu, päivä ja ilta tuntuu ja näyttää. Mistä sen tunnistamme vai tuleeko se yllättäen ja varoittamatta. Miten ihminen voi siltikin toivoa ihmettä tapahtuvaksi vaikka on nähnyt pienen kehon heikkenevän ja kuihtuvan ohueksi tikuksi. Se toivo ihmeestä vain asuu minussa äitinä loppuun saakka vaikka muut olisivatkin jo luovuttaneet. Vielä pari päivää sitten silmissäsi tuikkivat tuhannet tähdet, kun elämänvoima jaksoi hetkeksi herättää sinut ihastelemaan mummolan pihan kevätkukkia ja perhosia vaikka ihosi oli jo ohutta kun perhosen sininen siipi. Päivä oli kaunis ja halusit kiertää pihan jokaisen kolkan, tuoksutella, koskettaa ja katsella kevään ihmeitä. Rakastimme luontoa yhtälailla sinä, minä ja veljesi. Nauroit kanssamme ja olisit niin mielelläsi halunnut juosta keltaisen sitruunaperhosen perässä ja nuuhkia mansikan alkuja kasvimaalla vaikka jalat eivät olleet enää kuukausiin kantaneet sinua.

- Yön aikana hengitys on ollut hitaampaa ja raskaampaa ja nyt sormetkin jo sinertävät, äitini kuiskaa ovelta ja suuntaa sitten alakertaan. 

Olen äidilleni kiitollinen. Hän tarjoutuu auttamaan niin usein. Viimeiset kuukaudet ovat olleet rankkoja. Päätös saattohoidosta tuli noin pari kuukautta sitten ja sen jälkeen olemme pääsääntöisesti olleet kotona ja vain piipahtaneet osastolla. Minä olen valvonut vierelläsi niin monta yötä, etten jaksa edes laskea. Me olemme molemmat väsyneitä ja samalla koko ajan valppaina. Milloin se hetki saapuu.

Väsymyksen hiljainen varjo tulee kylään useammin ja painaa silmiäsi kiinni. Ruoka ei ole maistunut pitkään aikaan. Ruuan lisäksi kaikki lääkkeetkin menevät nenämahaletkun kautta.  Äitienpäivänä et jaksanut nousta kakkua maistamaan vaikka niin innolla odotit sen koristelemista. Olit tehnyt vaarin kanssa kaksin ihanan yllätyksen minulla. Se on täydellinen aarre. Sinun kauniilla hennolla äänelläsi laulettu, vaarin säestäessä.  Sen levyn halusit antaa jo ennen äitienpäivää. Sanoit, että et sitten enää jaksa. Sinä viisas lapseni. Tiesit niin paljon etukäteen. Puhuit jo pienenä paljon sellaista mitä vain vanha kaunis sielu voi tietää. Vanha kaunis sielu pienen viisaan tytön sisällä. Silti aivan yllättäen pari päivää sitten piristyit ja halusit mummolan pihaan. Ajattelin taas sitä ihmettä.

- Täytyy varmaan kutsua kaikki läheiset, jotka haluavat vielä Enjan nähdä, äitini sanoo samalla kun silitän pienen tytön kalpeita poskipäitä.

En haluaisi kuulla noita sanoja ja samalla tiedän, että on aikaa ei ole enää paljon. Nyökkään vain hiljaa ja äitini alkaa soittaa surullisena puheluita. Puheluita, joita kukaan vanhempi tai isovanhempi ei koskaan kuvitellut soittavansa.

Koko päivän pidän sinua sylissäni. Tuuditan varovasti kuten silloin, kun synnyit. En haluaisi antaa muille. Katson vaaleita hentoja hiussuortuviasi, jokaista piirrettä, jokaista yksityiskohtaa sinussa, jotta muistaisin aina. Silitän kosketan sinua hiljaa hyräillen. Ympärilläni ihmiset vaihtuvat. Kaikki ne sinulle rakkaat ja läheiset. He sanovat jotain, mutta olen kanssasi meidän maailmassamme.  Isoveljesi käy koskettamassa ja halaamassa sinua usein. Tarkistaa hengitystäsi, silittää päätäsi ja pitää kädestä. Veli tietää myös. Eikä kuitenkaan halua, että lähtisit vielä. Kyselee samalla minulta ottaisinko ruokaa. Pieni iso mies. Huolehtii jo nyt äidistään vaikka itselläänkin suuri suru on tulossa. Minun pieni rakas poikani, joka on joutunut kestämään niin paljon. Elämään sairauden varjossa. Suren jo sitäkin, että aikaa ei ole ollut hänelle.

Läheiset ovat käyneet ja olemme lähelläsi vain pienellä porukalla. Veljeni toi sinulle kauniin valkoisen mekon, jonka saat sitten ajallaan matkaasi. Matka, joka oli koko ajan lähempänä. Illan hiljetessä myös sanat käyvät vähiin. Istumme tuohusten valossa, kuuntelemme muutaman sinulle tärkeän laulun. Koen jokaisen hengityksesi vievän sinut lähemmäksi sitä taivaallista kotia, johon ajattelen meidän palaavan tämän maallisen elämämme jälkeen. 

Koko illan olen silti odottanut ihmettä, jospa vielä palaisit ja kaikki olisi hyvin. Nyt kuitenkin halaan sinua ja kuiskaan korvaasi – Saat lähteä pieni lintuseni. Sinun ei tarvitse enää huolehtia meistä. Nyt voit nyt mennä pieni rakkaani! 

Katson kelloa. Se on 23.43. Hengityksesi on raskaampaa ja hitaampaa. Jostakin vain tiedän, että olet päättänyt lähteä ennen puolta yötä. Olen niin läsnä kanssasi ja samalla tajuan ettei ole olemassa menneisyyttä, tulevaisuutta ja nykyhetkeä vaan kaikki se on olemassa samanaikaisesti. Rakkaus on niin suurta ja se ei koskaan katoa minnekään. Sinä olet opettanut  niin paljon meille kaikille.

Hengityksen rytmi hidastuu entisestään. Tunnen kuinka kevenet joka henkäyksellä ohueksi pilviharsoksi. Mistä tiedän, että hengityksesi lakkaa. Mistä tiedän, että olet poissa. Mieleni pohtii samalla, kun tunne sisuksissa jo ikävöi sinua. Yllättäen avaatkin silmäsi hiukan raolleen ja katsot minua sinisillä silmilläsi, joista loistavat jälleen kaukaiset tähdet.  Vedät henkeä vielä kerran. Uloshengityksellä tunnen kuinka kultainen lanka katkeaa. Syliini jää vain kuori sinusta. Joku avaa ikkunan. Sade on juuri lakannut. Linnut laulavat kevätyössä kauniimmin kuin koskaan saattaen sielusi kotimatkalle.
- Kaunista ja turvallista taivasmatkaa pieni perhoseni!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

HENKINEN LAISKUUS PARISUHTEESSA

VALOKUVAT SURUN KÄSITTELEMISEN KEINONA