SINISIIPI PERHOSENI
SINISIIPI PERHOSENI Tunnen olkapäässäni kevyen kosketuksen. Herään syvästä unesta nopeasti säpsähtäen täysin hereille. Samalla hetkellä aistini terävöityvät ja valpastuvat kuin reviiriään puolustavalla sudella. Nousen sängystä hypähtäen ja tunnistan ikkunasta juuri avautuneiden tuomien voimakkaan ja huumaavan tuoksun. Ulkona sataa vettä. Kuulen korvissani vierestä huoneesta vielä unessa olevan poikani rauhallisen tuhinan ja kohdistan kuuloaistini tietoisesti alakertaan. Tämä aistien ylivirittyneisyys ja valppauden tila tuntuu jokapäiväisen tutulta. Tätä tilaa, kun on jatkunut jo reilun vuoden. - Se aika taitaa olla nyt lähellä. Jaksatko nousta? kuulen äitini sanovan samalla, kun hän avaa huoneen ikkunaverhot. Veljen ei vielä tarvitse herätä. Olimmehan illalla valvoneet taas niin pitkään ja hiljaisissa mielissämme pohtineet ääneti jokainen: Miltä se viimeinen aamu, päivä ja ilta tuntuu ja näyttää. Mistä sen tunnistamme vai tuleeko se yllättäen ja varoittamatta. Mite