Ei niin kiiltokuvaisä
EI NIIN KIILTOKUVAISÄ Nostelen muovikasseja auton takakonttiin ja ajan kierrätyspisteelle vähintään viidennen kerran tänään. Kehostani irtautuu jotain helpottavalta tuntuvaa jokaisen kierrätyskontin nieluun pyörähtävän vaate- ja lakanapussin jälkeen. Ihmisen elämä tiivistyy elämän loppuvuosina olennaiseen: lähimpiin ihmisiin, elämää helpottaviin lääkkeisiin, ruoka- ja vuorokausirytmiin ja siihen mikä on ollut aina tärkeää. Se tärkeä on isälleni ollut musiikki. Musiikki, jota hän nykyään kuuntee vain radiosta. Kaikki muu on toissijaista ja merkityksetöntä. Isäni aloitti bänditouhut veljensä ja parin muun ystävän kanssa murrosiän kynnyksellä. Bändi, jossa isäni oli rumpali ja veljensä Pepe kitaristi, matkasi Kleinbussilla musisoimassa opiskeljabileissä sekä tanssipaikoilla. Esiintymisen ja treenien kautta osaaminen karttui ja into musiikkiin sekä esiintymiseen vain lisääntyi. Isäni ollessa armeijassa oma ukkini, isän isä kuoli sydänkohtaukseen. Muut sisarukset asuivat jo omillaan.